keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Kesällä

Neuleet etenevät tuskastuttavan hitaasti.

Näissä on kantapää yhä pohdinnan alla..
vai pitäisikö jo sanoa välttelyn.


Jostain syystä toisten sukkien tekeminen on paljon mielekkäämpää. Varsinkin, kun päätin vaihtaa langankin kivemmaksi. Maija (edessä) on paljon pehmoisemman tuntusta kuin 7veli (taaempi sukka). Ja jos oikeasti teen Idealistin kavioihin pitkävartiset sukat, niin varmasti harmittaa, jos ne nyppyyntyisivät heti.


Eilen oli tarkoitus vierailla naapurissa, muttemme päässeet kalamiehen ohitse, ilman että matkaan tarttui noin 20 kiloa kalaa. Oli siinä hyviä haukia ja kuhia meille ihmisille. Suurin osa oli kuitenkin perkuujätettä ja "huonompia" kaloja meidän kanoille. Idealistin ei tarvinnut miettiä, mitä puuhasi lopun iltaa. Se kului varsin joutuisasti kaloja siivotessa ja kanoille apetta keitellessä! Raa'an kalan haju sisällä tosin oli melkomoinen, olisi pitänyt tajuta passittaa idealisti pihalle hyttysten syötiksi perkaamaan.

Idealisti totesi keitoksen tuoksuneen niin makoisalle, jotta olisi tehnyt mieli maistaa.
Kunnes muisti keiton sisältävän rutkasti kalan sisälmyksiä ja suolia.

Sadepäivän jälkeen tulee aurinkoisiakin päiviä.
Varmasti.

Ja jotta ne neuleet etenisivät vielä hitaammin, niin aina voi leikkiä elävää äänikirjaa. Ekat 400 sivua on jo ääneen Idealistille luettu. Kirjastosta lainaantui seuraava osa.

8 kommenttia:

Tess kirjoitti...

Ei oikein etene mullakaan neulomukset. Kesätoppia ei paljon huvita neuloa, kun sataa ja on kylmä. Onneksi viikonlopuksi on luvattu tännekin päin lämpimämpää, joten jospa sitten sais topin neulominenkin uutta virtaa.

Kalan perkaamisen jätteet alkavat kyllä sisätiloissa haisemaan tosi inhalta nopeasti, joten enpä ihmettele yhtään :D

Tui kirjoitti...

Meillä puolisko lukee mulle usein iltaisin sängyssä, se on ihanaa :)

Viipukka kirjoitti...

Kivoja kuveja löytyy täältäkin! Ja voi kun mäkin jo opettelisin tekemään noita villasukkia..

Lankastia kirjoitti...

Tess: Hyviä työvireitä siis toivotaan! Valmiit työt saavat ainakin minun mieleni iloiseksi, mutten aio ottaa mitään ressiä. Neulominen on harrastus, neuleet etenevät sitä tahtia kun ehtivät :)

Tui: Ihanan kuuloinen järjestely teillä!

Viipukka: Tuumasta toimeen siis: sukkia on helppo ja mukava tehdä!

Nunt kirjoitti...

Juu ei etene neulomukset täälläkään, en ole vielä uskaltanut esitellä karvalapsille Lankaa.

Kylmät säät tappoivat toppi-innostukseninkin, en ehtinyt edes aloittaa.

Villasukka kirjoitti...

Kiitos kommentistasi - minä löysin sinut! Ihania kuvia, kuvakertomuksia sinulla. Sait heti vakilukijan :)

Satu kirjoitti...

Ihanan näköisiä nuo keskeneräiset! Pohdiskeleva välttely tai välttelevä pohdiskelu aina välillä paikallaan! :) Ja kyllä, aurinko paistaa! Ääneenlukeminen ja lukemisen kuunteleminen ihanaa!

Lankastia kirjoitti...

Nunt: Pidä kamera lähellä, kun on lankojen esittelyn aika! Tovotaan siulle lämpeneviä kelejä, ja niiden myötä uutta toppi-innostusta!

Villasukka, kiitos kaunis!

Satunkaa, kiitos! Taitaa välttely olla paikallaan, sitä saattaa sitten innostua ihan vallan. Toivon niin :)