maanantai 17. toukokuuta 2010

Vaarassa


Aurinkoisena päivänä sateen jälkeen lähdimme.
Monta tuntia matkasimme,
minä, mies ja kuttu.
Kiersimme koko vaaran,
katselimme maisemia.

Kuttu sai juosta mukanamme vapaana;
se meistä ketterimmin kulki.
Ehti syödä silmuja ja varpuja,
havuja ja ensimmäisiä vihreitä heinänkorsia.

Taipaleemme kulki pitkin metsiä ja kivikoita.
Hirven sorkan jälkiä näkyi siellä ja täällä.
Niihin verratten kutun askelten kuvat olivat pieniä ja somia.

Kotimatkalla metsätieltä
löytyi toisenlaiset jäljet.
Tuoreet ne olivat,
sillä yöllä oli satanut.
Askeleet olivat painautuneet tarkasti pehmeään maahan.
Näkyi kämmenen muoto, varpaat, kynnet, kaikki selvästi.
Ne olivat hienot jäljet,
karhun jäljet.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin olen kerran elämässäni nähnyt karhun jäljet. Ensin tuli sienimetsässä vastaan pesuvadillinen ja vähän toista kontion kakkelia ja sitten muutaman metrin päässä märässä mullassa kämmenen kuvio, kynnet ja kaikki. Se oli vaikuttava näky.
Sari

Anonyymi kirjoitti...

Minulle tuli hoppu tuon edellisen kommentin kanssa, kun ukkonen jyrähti... Se, toinen mahtava luonnonnäytelmä, ei sitten tullutkaan ihan lähelle. Piti vielä edelliseen lisäämäni, että Teillä kaikilla (kuttu mukaanlukien) on ollut hieno retki vaaralla. :)

Irmeli kirjoitti...

Kutun kanssa lenkillä! Miten ihana ajatus. Koiran kanssa tulee lenkkeiltyä päivittäin, ja kissankin kanssa lenkkeiltiin ennen. Mutta kyllä tämä Kuttujuttu on paras!

Karhun olen tavannutkin, onneksi itse onnellisesti talon kuistilta katsomassa.

viipukka kirjoitti...

Voi! Halituksia kuttuselle! Onko teillä nyt vaan yksi?

Toivon että joskus näkisitte karhun turvallisesti, tietenkin. Ne on vaan niin hienoja!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, Lankastia! Tulin blogiisi ensimmäistä kertaa, ja täytyy sanoa: Olen ihastunut! Rauhaa, maalla asumista, eläimiä ja upeita kuvia. Toki varmasti vastoinkäymisiäkin, mutta uskoisin teidän elävän itsenne kaltaista elämää. Huoks.

Lapinita

Lankastia kirjoitti...

Kiitos Sari!
Meillä oli niin hieno retki karhun jälkineen kaikkineen, jotta siitä runon tapainen irtosi. Olin kyllä ajatellut vapunpäiväisen runon jäävän vain vapunpäivän hassutteluksi.

Kiitos Irmeli! Kutun kanssa on hyvä lenkkeillä, koska se haluaa pysyä lauman mukana. Vieraimmilla paikoilla se kulkee ihan jalassa kiinni.

Kiitos Viipukka! Me laitettiin pukki pois, kun kutun piti poikia helmikuun lopulla, eikä pukkia oikein saanut meillä erilleen. Ajateltiin, että niin on parempi, koska pukki ei myöskään halunnut olla tuntiakaan yksin, edes tallissa. Huusi vain. No, kilejä ei ole vieläkään kuulunut.. Luovuttiinkin kilihaaveista jo, mutta nyt alkaa olla sellaisia merkkejä, että parin viikon sisällä kilejä voisi ollakin :)

Kiitos Lapinita! Ja tervetuloa!
Oon koittanut kerätä tänne sellaisia hyvän mielen juttuja, vaikkei elämässä aina kaikki menekään niinkun on suunniteltu. Neuleblogina tämän aloitin, ja itse yhä tämän koen neuleblogiksi, vaikka noiden eläinten myötä täällä taitaa olla enempi posteja kaikesta muusta kuin neuleista.

AnniKainen kirjoitti...

Huu, kuulostaa hienolta. Karhun jäljet ja kaikki! Minun pohjosen mummo oli ikänsä kulkenut metsissä eikä kuulemma ikinä ollut nähnyt karhua. Karhu ja ihminen varmaan osaavat kunnioittaa toinen toistaan ja väistellä sopivasti. Huomasiko kuttu jäljet ja miten se reagoi?

Ei haittaa vaikka neuleblogissa on kaikkea muutakin kuin neuleita, eihän vaikka :)

Outi kirjoitti...

Hieno postaus! olen vähän rakastunut paitsi tuohon kuttuunne myössiihen, että lenkkeilette sellaisen kanssa. Ja karhun jäljet.Kuulostaa ihan käsittämättömältä luksukselta, että on sellaisiin törmännyt. Mukavaa viikonloppua!

Ninnu kirjoitti...

Vau! Hienoa! Karhun jäljet siis. Kirjoituksessasi on ihana tunnelma. Kuttu vie sydämen joka kerta...

Ninnu kirjoitti...

Nii, ja toivottavasti pukki sai hyvän kodin <3.

Lankastia kirjoitti...

Kiitos AnniKainen! Juu ei haittaa, vaikka blogi pullisteleekin kaikkea muuta kuin neuleita :)

En osaa sanoa, hössöttikö vuohi karhun jälkiä vaiko sitä, että kuinka se pääsee liejuisessa paikassa hyppäämään puron ylitse. Vai olimmeko me ihmiset sittenkin kutun mielestä liian kaukana, vaikka vain muutamia metrejä välissä olikin? Sitä, milloin karhu oli paikalla ollut, on mahdoton sanoa. Luulisi, että kuttu kuitenkin vaaran haistaisi, eikä esimerkiksi suostuisi kulkemaan uhkaa kohti.

Kiitos Outi! Ja kutunkin puolesta kiitos! Täytyy sanoa, etten tätä ennen ollut karhun jälkiin törmännyt, vaikka karhuja tällä seudulla liikkuukin. Mukavaa viikkoa sinulle!

Kiitos Ninnu! Kuttukin kiittää, samoin pukki, se on hyvässä kodissa :)