torstai 8. tammikuuta 2009

Tästä kaikki alkoi

Villapaita, jonka piti olla valmis vasta jouluna 2009. Suuren projektin kohdalla on hyvä olla riittävän väljät aikarajat, mutta tavotteita pitää olla. Puolitoista vuotta yhden paidan tekemiseen tuntui ihan sopivalta ajalta. Hieman innoistuin ja kudoin sen valmiiksi jo parissa kuukaudessa, kuvauksen aikaan elettiin loka-marraskuun vaihdetta 2008.

lanka: sekoitelankaa paikallisen lankaliikkeen alekorista
puikot: 4 mm
ohje: garnstudio

Ohje oli kirjoitettu huomattavasti paksummalle langalle ja 8 mm puikoille, joten ensimmäiseksi villapaidaksi työssä oli vähän liikaa sovellettavaa. Vartalo-osan kutominen sujuikin ongelmitta, mutta hihojen saaminen sopiviksi olikin jo hankalaa. Ekan hihan purin 3 kertaa. Paidan olen ottanut käyttöön mieluusti, joten lopputulokseen olen tyytyväinen. Vaikka: ne hihat voisivatkin istua vielä paremmin.

Se hiha passaa vihdoin - 4 kerta toden sanoo!



Hihaa sovitellessa ehti melkein mennä hermot. Välityönä valmistui tarpeeseen kaksi calorimetrya. Kerrassaan nerokkaita hiuspantoja, jotka lämmittävätkin juuri sopivasti.


lanka vaaleassa: schoeller&stahl:cornwall
puikot vaaleassa: 4 mm

lanka sinisessä: schoeller&stahl:Limbo
puikot sinisessä: 3 mm

ohje: knitty


Villapaidan valmistumista odotellessa myös perfektionalisti-idealisti-hippi tuntui tarvitsevan uutta päänlämmikettä. Piti olla sitten lämmin, pyydettiin. Ajattelin, että jos on paksua lankaa ja ohuet puikot, lämmintä pitäisi tulla. Ehkä siitä tulikin lämmin, mutta tuuli kuulemma viuhuu neuloksesta läpi. Perfektionisti pukeekin tuulella ylleen kaksi pipoa, ja pyytää fleecevuorta päänlämmikkeeseensä. Olen luvannut tehdä fleecevuoren.

lanka: 7veli kaksinkertaisena
puikot: 3,5 mm
ohje: suorakaide ainaoikeaa


Päänlämmike sopii hyvin idealisti-hipin aiemmin valmistuneisiin lapasiin, jotka ovatkin olleet kaikesta päätellen mieluisat.

lanka: huopanen
puikot: 5 mm
ohje: huopasen vyötteestä



Ei kommentteja: